Typysiä ja tipusia

[Deleted]

// Diniliini ja sievä Syrena ~
Ps. En ole vielä saanut kunnon otetta tuohon Falconin luonteeseen, siksi tökkii!

Falcon

Koiras ei tiedä, mikä ihme ja kumma sai sen tulemaan Peacock Islandille ja vieläpä Riikinkukkoputouksille, mutta jokin oli aina viehättänyt pientä viestinviejää tässä putouksessa. Anivarhain aamulla oli sen matka johdattanut koiraan tänne, eikä varoituksista huolimatta edes kuunnellut tarinoita äkäisistä riikinkukoista. Falcon oli kuitenkin tajunnut niiden olevan vain yrityksiä saada nuori viestinviejä pysymään tehtäviensä parissa, mutta nokkela nuorukainen tajusi muiden valehtelvan; ainahan oltiin riikinkukkojen sanottu olevan hyvissä väleissä petolintuihin; Falcon katsoi itsensä muitta mutkitta petolinnuksi ja se sai riittää. 

Vesiputouksen kohina vahvistui, kun koiras lähestyi putouksia, ja pian erottikin putouksien ääriviivat tummanvihreää metsää vasten. Se kaartoi nyt alemmas, lähtien syöksylaskulla putousta kohti. Tässä vaiheessa olisi moni voinut luulla Falconin syöksyvän suoraan putouksen kuohuvaan veteen, mutta nopeasti teki koiras äkkikäännöksen ja vaihtoi suuntansa niin, että päätyi leppoisasti suurelle kivelle, jossa sen oli hyvä istua ja katsella alas putoukseen. Falcon levitti siipensä pehmittääkseen laskua ja laskeutui kivelle, räpäyttäen vielä kerran siipiään, kunnes oli varmasti hyvin kivellä ja painoi sitten sulkasiipensä vasten kylkiään. Koiraan katse kiersi putouksilla, ja se piti hetkestä; kovaa putouksen pauhuntaa ja muutaman eksoottisen linnun laulua syvemmältä metsästä - mutta silti jotakin puuttui. Mitäköhän? 

[diniliini]

// Täällä ollaan :--D

Syrena

Naaras oli lähtenyt lentämään illan mittaan, että kerkeäisi edes joskus riikinkukkoputoukselle. Naaras oli syönyt päivemmällä mahasa täyteen, eikä vatsaa kurninut nälkä, vielä ainakaan. Syrena oli kuitenkin ajoittanut niin, että kerkeäisi suunnilleen aamuksi ja nälkä silloin vasta ilmeten ensimmäistä kertaa. Syre ei ollut mikään tyhmä, vaan halusi käydä putouksilla juuri siksi, että siellä ruokaa riitti yllinkyllin ja se maistuikin varmasti paljon mehevämmältä. Nälänhätää kun hieman Hérasinalueilla nähtiin, mikäs siinä, jos jaksoi hieman poiketa muuallakin, kauempana. Matka oli raskas ja naaras joutui pysähtymään muutamia kertoja ennen meren tuloa, ettei vaan kesken merimatkan väsähtäisi, olisi suuri vaara pudotan aivan uupuneena kylmään mereen, eikä siitä selviäisi todellakaan. Ilta oli leppoisa ja tyyni, mutta välillä naaras joutui menemään hiukan piilosille maankamaralle nähdessään vilauksen kotkasta. Muuten matka sujui ihan hyvin, mutta yön koittaessa, tuuli yltyi yltymistä ja korkeuksissa pysyminen oli erittäin vaikeaa juuri silloin. Nimittäin, korkealla tuuli kaikkein eniten, sekä isot tuulipyräkät viskoivat nuorta naarasta välillä sinne tänne, yrittäen kaikilla keinoilla lannistaa tätä uutta tulokasta alas, kuolemaan. Syr kuitenkin piti pinnansa ja tasapainonsa, liidellen alas kuin laskuvarjo, sekä tuuli vähentyen huomattavasti alempana, lämpimämpänä. Sulat viuhoivat hurjaan tahtiin sinne tänne, naaraan kasvoilla tuima ja tuijottavat nappisilmät kohti tulevaa. Meri oli ajateltua pitempi, mutta pysähtyä ei tarvinnut Hérasin alueella muutaman minuutin nukahtamisen takia. Matka oli suuri ja raskas, mutta iso petolintu malttoi kyllä aikaa ja aamun lähestyessä hurjaa vauhtia, saavutteli Syrena vihdoinkin Peacock Islandin - saarta. Vihdoinkin. Syr veti naamalleen onnistunutta ja hyvin helpottuneisuutta hymyä, hieman väsyneillä silmillä tähysti eteenpäin ja puskaisi pari isoa siiveniskua kohti laskeutumista, riikinkukkoputouksille. Syr myös päästi ilmoille pienen raakaisunsa, tarkoittaen, että hän oli näköpiirissä, eikä aikonut minkäänlaista uhkaa muille, kuin kotkille, jos niitä ylipäätänsä oli täällä näin. 

Syrena läpsytteli nyt rennommin ja uupuneesti siipiään, antaen sitten itsensä liidellä syöksyvästi, mutta hitaanoloisesti aivan kohisevan, ison vesiputouksen lähelle. Eikä naaras todentotta huomannut lainkaan paikalla ja hiljaa pysyvää koirasta ylhäällä kivellä tarkailemassa alas koskelle, vaan naaras laskeutui nopeasti ja huohottaen heikosti suhkot suurelle kivelle, aivan kosken lähettyvissä. Naaras huokaisi helpotuksesta kovaan ja ääneen, kun sai vihdoin taittaa lämpimät siipensä kylkeään vasten, eikä hänen tarvinnut nyt hetkeen lentää, ellei mitään pahaa tapahtuisi, tai vaara liikkuisi lähistöllä. Syr suorastaan olisi halunnut hypätä vilvoittelevaan veteen, mutta ei-jaksamisensa takia, ei hän kehdannut mennä itseään hukuttamaan syvään, kirkkaaseen veteen. Syre asetteli vihdoin jalkansa kunnolla seisomaan epätasaisella, mutta kivan sileällä kivellä, alkaen hän sitten suoraan sukimaan sulkakarvojaan sieltä täältä. Syömänsä saaliin veri ei ollut lähtenyt kunnolla naaraan kauniista, valkoisista rintakarvoista, vaan pieni tahra tummanpunaista, ruskeahtavaa, kuivunutta verta kökötti siinä aivan hänen nokkansa edessä. Syr kurahti kurkustaan kysyvästi ja hieman äkäisemmin verestä ja alkoi sukimaan kuivaa verta pois höyhenistään. Se lähti erikoisen helposti, naaras kurahtaen uudestaan mielyttävämmin ja kutsuvammin, siirtäen sitten tummat, suloiset silmänsä pauhuvaan koskeen rauhallisena ja väsyneenä raskaasta lentämisestä, ajatellen, että levähtäisi tässä edes hetkisen. Vihdoin riikinkukkoputouksilla.. Onkohan täällä ketään? Naaras tohti ajatella, katsellen hiukan ympärilleen, muttei hoksinut vilkaistakkaan ylöspäin.