Welcome to the darkness

[nightingale]

//Raptorin Vuzzla olis tänne tulossa ; )//

Suuret siiveniskut kannattelivat suuren linnun kehoa korkealla taivaala. Aurinko oli laskenut ja Venom lähtenyt liikkeelle. Voi kuinka se rakastikaan yötä. Tumma hahmo vältteli meiluusti valoa. Sen etu oli liikkua silloin, milloin itse sulautui ympäristöön. Mustat harmaakuvioidut häyhenet sulautuisivat maastoon todella hyvin aina öisin. Siihen tuo nytkin tähtäsi, kuten aina. Se antoi lempeiden ilmavirtojen kuljettaa vaikka ne vähenivät koko ajan. Yöstä oli tulossa tyyni. Se ei kuitenkaan huolettanut kotkien varajohtajaa. Se oli voimakas lentäjä eikä väsyisi hetkessä vaikkei saisikaan kunnollista lentotukea tuulesta. Ei se tarvinnut sellaista. Omat voimat riittivät.
Pikkuhiljaa kotka päätti laskeutua alemmas saalistaakseen. Hetken se kaarteli korkealla kuusimetsän yläpuolella. Yllättäen se kuitenkin laskosti siipensä kyljilleen ja aloitti hurjan syöksyn. Uhkarohkeaksikin koirasta saattaisi sanoa. Se kuitenkin rakasti tätä. Maan läheneminen hurjaa vauhtia sai tämän tuntemaan kunnon adrenaliinipurkauksen. Tätäkin se rakasti. Melkein joka yö tuo syöksyi uhkarohkeasti kohti maata. Jopa puiden välistä uskalsi kotka nyt sujahtaa. Taidokkaasti se osasi vältellä oksaiset kohdat. Juuri viime hetkellä koiras levitti siipensä ja syöksy pysähtyi. Lopun matkaa tuo laskeutui hitaasti ja tössähti hiljaa jaloilleen. Se huomasi saapuneensa obeliskeille. Suuret kivipaasit seisoivat tummina hahmoina hämärtyvän yön pimeydessä. Venom levitti uudelleen siipensä ja lehahti yhden nokalle seisomaan. Ylväs hahmo tutkaili ympäristöään hiljaa ja tarkat silmät hakivat saalista.

[Raptor]

Yön hämäryydessä leijaili melkein vitivalkea hahmo, kuin aave menneisyydestä. Raskaat siiveniskut äänittivät hiljaista ympäristöä, kun havumetsän yllä lentävä harpyija yritti pitää korkeutta. Bówasien johtaja oli tullut paikalle katsahtamaan, ettei ne ylimieliset haukat ole tunkeutuneet heidän reviirille. Kuten se yksikin. Hän huomais allaan obeliskit ja vähensi korkeutta. Voisihan sitä välillä levätäkin.
Metsä oli erittäin karmiva ja pimeä tähän aikaan päivästä ja siellä oli levätä rauhassa. Johtajan työ oli rankkaa. Olihan hänkin käynyt keskustelemassa Kuukkelin kanssa ja yrittänyt sitä myös kasuaarienkin kanssa, pienemmillä tuloksilla. Ne olivat vain niin...äkäisiä.
Laskeuduttuaan kauimmaiselle obeliskille valkea hahmo hohti hyvin kuun valoa ja hänen meripihkan väriset silmänsä kimmelsivät kuun valossa. Vuzzla kuunteli hiljaa ympäristöään. Joku oli lähellä, lähempänä kuin naaras uskalsi odottakaan.

[nightingale]

Venomn tarkka katse havaitsi hetkessä lähestyvän hahmon. Tummaa taivasta vasten vaalea hahmo erottui hyvin, toisin kuin koiraan musta hahmo. Se seurasi ääneti tulijan liikkeitä. Toisen lähtiessä laseutumaan, Venom kohotti päätään. Se tahtoi tietää kuka oli kyseessä. Toisen laskeutuessa kävi ilmi, että kyseessä oli Vuzzla, johtajatar. Tai se toinen oli virallisesti ja muille mutta Venomille lähinnä kokematon naaras jonka ei tuossa asemassa kuuluisi olla. Ei Venom toista tahtoisi satuttaa. Tietyllä tapaa se halusi suojella toista vaikka olisi valmis hylkäämäänkin jos sattuisi oikeanlainen tapahtuma.
"En uskonut kenenkään muun lentävän näin myöhään," Venom kajautti ilmoille kun toinen ei huomannut tätä. Eipä se ollut ihmekään. Kuuta ei kunnolla näkynyt pilvien lomasta joten valaistus oli huono. Koirasta tosin ei haittaisi yhtään vaikka toinen säikähtäisi. Pieni ilkikurisuus ei koskaan olisi pahasta. Tämä kotka kun ei muutenkaan ollut siitä ystävällisimmästä päästä.